maanantai, 9. tammikuuta 2012

Stöff

Tänään pitäisi kai olla jonkinlainen ahkera maanantai ja hoitaa asioita mutta niin vaan jotenkin tuntuu että "huomiselle" se taas siirtyy. Viikonloppuna sosiaalisoin hiukan ja kävin ratsastamassa kaverin kanssa ja ihan kaksissa illanistujaisissa. Mutta oli jotenkin epäsosiaalinen olo niissäkin. Ratsastamassa oli kivaa niin kuin aina :) Menin tällä kertaa mustalla Loppa tammalla, joka on yksi niistä viimepostauksen poneista. Eilen täällä oli joku lämpöaalto ja lunta suli kohinalla ja vettäkin satoi. Nyt on sitten taas pakastunut ja ulkona on kamaln liukasta vaikka ei siellä ole edes tavallista jäätä. Märkä tiiviiksi pakkautunut lumi on vain jäätynyt. Täällä kun on ollut tosi paljon lunta eikä täällä aurata kovin ahkerasti tai syvään niin saa sataa ja sulaa aika paljon että tulisi maa näkyviin. Aurinko nousee tänään klo. 11.17 ja laskee 15.23 jos ketään kiinnostaa :D Eipä täällä oikeen mitään muuta ihmeellistä tapahdu.

Lenkkikuvia talvisemmilta päiviltä.
Täällä on koko ajan niin harmaata kun aurinko ei paista ja vaikka paistaisikin niin se ei yletä vielä tänne alas vaan värjää vuorten huippuja ja vuonon toista puolta. Yksi asia taas mitä pitää ottaa huomioon omaa taloa ostaessa... Miten aurinko paistaa sinne talvella :D











Tallien lähellä on pieni kirkko.



Kaupungin läpi virtaava joki talven otteessa.
Lämmin puro pysyy auki pakkasista huolimatta.
Pulmuset naapurin katolla.
Olen ahkeroinut ja tein miehelle pipon ja kaulurin vaikka tässä nyt mannekiinaan itse. Kyl nyt tarkenee kun on 100% villaa!
Ja sitten tein itselleni myös tuollaisen ohkasen kesäpipon.
Ja vauvatumput ilman peukaloa. Tuli taas ihan erinäköset :D

2 kommenttia:

  1. Mulla on ihan samanlaisia lyhtyjä kuin noissa kuvissa roikkuu puista. Miksi minä en ole niitä laittanut mihinkään puuhun roikkumaan? Tai no siksi tietysti, ettei tässä talon lähellä ole yhtään puuta...

    Aika ihanat vauvatumput. Ja muutkin neulomiset. Mietin vaan, että onko minulta jäänyt jotain lukematta täällä sinun blogissa...

    VastaaPoista
  2. Ne lyhdyt oli aika kivan näköset hämärässä isojen kuusien oksien alla. Ja vauvatumput on ekat laatuaan mutta en saa isoistakaan lapasista koskaan samanlaisia :D

    VastaaPoista